Siirry suoraan sisältöön

Palvelukoti tuo turvaa muistisairaalle – Villa Luodossa on hyvä elää

Etenevä muistisairaus murtaa ikääntyneiden sekä heidän läheistensä turvallisuudentunnetta. Omassa kodissa asumiselle hyvä ja turvallinen vaihtoehto on palvelukoti. Tutustu muistisairaan asumiseen Porin 2018 asuntomessualueelle valmistuvassa Villa Luodossa kuvitteellisen Einon tarinan kautta.

Tutustu Einoon:

Eino syntyi v. 1926 oululaisen sekatavarakauppiaan perheeseen. Kotona huomattiin jo varhain pojan musikaalisuus. Opettajaseminaarissa Eino tapasi tulevan vaimonsa, porilaisen Annikin. Valmistuttuaan pariskunta päätti perustaa kodin Poriin. Lapset lensivät pesästä aikanaan, Eino ja Annikki ikääntyivät toisistaan huolta pitäen.

Pariskunnan elämän käännekohta oli eräs syyskuinen päivä. Eino soitti Annikille kaupungilta kertoen, että ei muista miten pääsee kotiin. Eino sai Alzheimer -diagnoosin. Kolmen vuoden kuluttua tehtiin päätös, että Eino muuttaa hoivakotiin, piano mukanaan. Annikki istui tuolloin myös jo pyörätuolissa, Einon hoitaminen oli käynyt mahdottomaksi kotioloissa

Tänään Eino on tyytyväinen ja onnellinen uudessa kodissaan Villa Luodossa. Piano soi edelleen lähes virheettömästi, pitkälle edenneestä muistisairaudesta huolimatta. Annikin tullessa vierailulle valo syttyy Einon silmissä: ”Oletko sinä rakkaimpani Annikkini”?

Einolle sopiva asumismuoto: tehostettu palveluasuminen Villa Luodossa

Muistisairaudet lisääntyvät suomalaisen ikääntyvän väestön keskuudessa ja Mehiläisellä on niiden hoidossa pitkä kokemus ja laaja asiantuntemus.

Kun muistisairaus etenee, on palvelukoti hyvä ja turvallinen vaihtoehto asumiselle. Turvallisuutta rakennetaan sekä muistisairaille sopivien tilojen kautta että rakentamalla hyvää elämää ja osallistavaa arkea. Palvelukodissa asuminen helpottaa ja tuo turvallisuutta myös läheisille, joilla on huoli omasta muistisairaasta läheisestään.

Palvelukodin hoitajat auttavat ja huolehtivat päivittäisten tarpeiden toteutumisessa, ja asiakasta osallistetaan kodin yhteisössä erilaisin keinoin omaan arkeen. Esimerkiksi Einon pianonsoitto ilahduttaa Villa Luodon asiakkaita, omaisia ja henkilökuntaa yhtä lailla! Läsnäolo ja kosketus ovat myös tärkeitä arjen lämpöä tuovia asioita. Asiakkaan mielipidettä kuunnellaan ja hänen itsemääräämisoikeuttaan kunnioitetaan.

Villa Luodon henkilökunnalla on vahva osaaminen muistisairauksiin liittyen. Heillä on tarvittava tieto muistisairauksista ja niiden aiheuttamista oireista sekä ammattitaito asiakkaiden kohtaamiseen. Villa Luodossa muistisairaiden tarpeet on huomioitu myös rakennuksen suunnittelussa. Palvelukodin turvallisella pihalla muistisairaidenkin asukkaiden omatoiminen ulkoilu on mahdollista. Rakennuksessa on myös luonnonvalon vaihtelua noudatteleva dynaaminen valaistus, joka toimii osana muistisairaan turvallista hoitoa.